sanaton hämmästyksestä

Olen luullut, että mulla on mennyt hyvin, mutta mä olen saanut lähes joka ilta melkoisia ahmimiskohtauksia. Pidän täällä vain terveellisiä ruokia, mutta ahmimiseen käy mikä vaan. Joskus tietysti, varsinkin nälkäisenä, annan itselleni kaupassa luvan ostaa esim. litran jäätelöä, jonka sitten syön kerralla...ja sen jälkeen tietenkin suolaista. Eilen illalla musta tuntu, että koko ilmiö on kuin vuoristorata: kun oot kyytiin hypännyt, kesken et voi pois lähteä. Ja se tuntui pelottavalta.

Mä oon näitten "uusien sinkkuvuosien" aikana hypännyt parissakin erilaisessa terapiassa, mutta kertaakaan ei ole tullut puheeksi ahmimishäiriö. Tietty eron aikoina sitä ei esiintynyt: mähän lakkasin syömästä ja laihduin kauniisiin mittoihin. Lisäksi mielialalääke mulla jotenkin ehkäisee liikasyöntiä. Mut nyt on kaikki entiset kilot tulleet takaisin. Ja lisääkin. Mikä johtunee siitä, että kuntohoitajan kanssa mietimme, että mun kannattaisi päästä lievästä ylipainosta ja keinona yritettiin ensin aamiaista. Mähän en ole koskaan syönyt aamuisin. Aamupala aiheutti lisäkiloja, koska en osaa vähentää muuta syöntiä. Laihtumisen miettiminen on taas vahvistanut ahmimishäiriötä. Shit.

Meidän perheessä pelattiin aina ruualla. Kerran teininä menin lähikapakkaan, missä äiti istui asiakkaana ja äiti tilasi minulle lankkupihvin. Kun olin syönyt sen, äiti kysyi haluanko toisen. Söin senkin. Ruualla rakkautta, mitään muuta tapaa ei ole ollut. Kun olin hiukan päälle kaksikymmentä, ystävättäreni naureskeli, että "sulla on bulimia ilman oksentelua". Anorexiasta olin kuullut, bulimiasta en koskaan. Puhumattakaan BED:stä. Binge eating disorder. Shit.