Aviokriisin aikana, ihan järkytyksen ensi hetkinä, näin unen, jossa jouduin lajittelemaan ruumisarkkuja likaisessa vedessä ja rannalla komenteli mies, joka oli eksän, isän ja jumalan sekoitus.

Viime yönä näin unen, jossa isäni (se joka piileskeli meiltä) selitteli kuinka oli joutunut jättämään äitini (ja hylkäämään lapsensa), koska halusi niin kovasti aloittaa uudestaan. Ja jotenkin isä oli vähän myös eksä.

Vuoden kierto tähän asti on ollut hyvin emotionaalista iloisten perhetapahtumien johdosta. Olen sitä kautta joutunut ajattelemaan myös oman avioliittoni alkuaikoja, rakastumista, perheenlisäystä jne, ja ollut kaiken ilon keskellä myös surullinen menetysteni johdosta (esim. ihana mummolahaaveeni on kutistunut asumiseen pienessä luukussa kaukana perheestä). Eksällä oli merkkipäivä ja korttia laittaessani  ajattelin, että toivon hänelle hyvää loppuelämää ja olen jollain tasolla antanut hänelle anteeksi. Eilen hän soitti ja juttelimme pitkään kuin vanhat kaverit. Välttelimme toki puhumasta mistään henkilökohtaisuuksista. Olen sitä mieltä, että asiani eivät enää kuulu hänelle ja enkä halua tietää mitään hänen nykyisiin suhteisiinsa liittyvistä tunteista tai tapahtumista.

Mielestäni noista unista käy ilmi isäkompleksini (menetin isäni hyvin nuorena). Eksä taas on kuin ritari, joka karauttaa valkoisella ratsulla pelastamaan hädässä olevia naisia. Alkuvuosina tukeuduin häneen kovasti, mutta vuosien myötä opin häneltä vahvuutta ajatella itse, ilmaista mielipiteeni ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Mutta mikä paradoksi: vahva nainen ei tätä ritaria kiinnostanutkaan ja piti syöksyä pelastamaan seuraava...

Yht'äkkiä tänään se uni tuli mieleeni. Tajusin, että nuoren eksän sileä iho kuvasi viattomuutta ja vilpittömyyttä mitä meidän nuoruuden rakkaudessamme oli. Että se oli todellista, vaikka se aikaa myöten haihtui pois. Ja mulle tuli kyyneleet silmiin tuova ikävän puuska, ikävä entistä aikaa, sitä miestä joka oli. Nykyäänhän se on vain pieni kuiva vanha mies, jota kohtaan en pysty tuntemaan juuri mitään.

Mä olenkin tänä syksynä ihmetellyt sitä kuinka ero kummittelee unissani viikoittain vielä vuosienkin jälkeen, ja sitä kuinka en voi muistaa mitään hyviä asioita avioliitostani, vain sen surkean lopun. Uni toi mulle viimeinkin hyvän muiston kunnollisesta rakkaasta nuoresta aviomiehestä! Ehkä se kaikki ei ollutkaan hukkaan heitettyä elämää.

Suomi kaatuu, ja me siinä mukana? Jokaisen pitäisi tuntea pistos omassatunnossaan aina ostaessaan ulkomaalaisia tuotteita. Ostamalla kotimaista saamme edes osan rahoistamme pysymään Suomessa ja se on hyvin tärkeää (jostain syystä tuntemani maanviljelijät ovat tästä tarkkoja ruuan ollessa kyseessä, mutta kaiken muun tavaran suhteen he ovat ihan yhtä leväperäisiä kuin muutkin kaverini keskimäärin).

Tämän systeemin pyörittämiseen tarvitaan ihan älyttömästi rahaa. Rahan tarve kasvaa jatkuvasti, koska vanhusten määrä kasvaa huimaa vauhtia. Jos oikein muistan, niin meillä on tällä hetkellä jo miljoona yli kuusikymmentäviisivuotiasta. Siihen, kun lisätään kaikki muut kotoilijat (lapset, sairaat, työttömät, kotiäidit jne), niin eipä montaa "elättäjää" tälle sakille jää. Ja tilanne vaan huonontuu... Voi kuinka käy sääliksi mun lapsia, koska kaikki revitään niiden selkänahasta tulevaisuudessa.

Joko mä kuulen ensimmäiset vihaiset huudot siitä kuinka kaikki, hmmm, no ei kaikki, mutta ainakin eläkeläiset, ovat eläkkeensä maksaneet työaikanaan jne? Mun vanha äitini sanoi, nenäänsä nostaen, että kyllä ne rahat jossain on. Joo joo, mä luulen, että ne on olemassa vain bitteinä nettiavaruudessa, osakkeen omistajien taskussa ympäri planeettaa jne.

Tähän tilanteeseen ei tietenkään auta kaivelu, että kenen syytä ja missä meni pieleen. Mutta sanon vaan, että syytä on meissä jokaisessa, joka ostaa ulkolaisen tuotteen, kun kotimainenkin on tarjolla. Dr.Phil on sanonut, että ongelmatilanteessa kannattaa käyttää 5% ajasta sen miettimiseen, että miten tähän on tultu ja loput 95% ratkaisujen hakemiseen.

Tosiasia on, että rahaa on rajallinen määrä käytössä ja sen pitää riittää halvatun moneen paikkaan, niin yksityisellä ihmisellä kuin yhteiskunnallakin. Jokainen on käsiojossa pyytämässä lisää tai ainakin verojen pienentämistä. Kuitenkin me käytetään sitä ihan kauheasti. Mitä jos vähän ajateltaisiin miten me sitä kylvetään?

Kysyy yksi pienipalkkainen yksineläjä

Minä sanon teille, että jos ette toimi oikein, omatuntonne ei ole puhdas ja kaiken tuon lapsellisen "en minä, kun ei noi muutkaan" protestoinnin takana te vain vapisette pelosta ja koitatte oikeuttaa pahat tekonne!

Itse asiassa talitintin keino saada tuoretta lämmintä ruokaa on hyvin mielenkiintoinen. Tulee mieleen Galapagoksen vampyyrilinnut (pikkulintu, joka juo isompien lintujen verta selvitäkseen kuivasta kaudesta). Mitä meidän talitinteistä onkaan kehittymässä? Eikös ihminenkin kehittynyt nykyiseen hirmuisuuteensa alkaessaan keskittyä liharavintoon?

Viime vuonna teurastettiin 56 miljoonaa broileria pelkästään Suomessa, eikä broilerin kasvatuksessa ole mitään eettistä. Me ollaan kyllä ihan ittestään perkeleestä...