Lähdin aamuyöllä retkelle luonnonsuojelualueelle. Olin jo pitkään ajatellut, että haluan kuulla yölaulajia ja nähdä kurjenpolvet kukassa. No ennen kolmea tiheässä lehtimetsässä ei oikein erota niitä kukkia, mutta laulajia oli paljon, ihan älyttömästi itse asiassa. Suurinta osaa niistä en tunnistanut, mutta ainakin mustarastas, satakieli ja , yllätys yllätys, talitintti ja sinitiainen, jotka tuntuivat muistuttavan talvesta. Takaisin kävellessä neljän aikaan tietty peippo. Harmittaa, kun tunnen niin vähän lintuja äänestä. Viideltä, palatessani kaupunkiin, keskustan hiljaisuus löi äänekkään metsän jälkeen korville.

Hämärässä kukista tekivät suurimman vaikutuksen leinikki ja koiranputki. Oli ehkä rönsyleinikki, kun sen verran isot kukat, toisaalta se oli aika korkea, mutta ehkä se siellä "viidakossa" kasvaa enempi vartta. Leinikit olivat hiukan supussa ja uskomattoman kauniita. Ajattelin, että pitäisi haiku-runo niistä sepittää, että saisi sen kauneuden kiinni. Tuli mieleen Juicen sanat "elämä on suloista ja haikeaa". Ne kukat olivat suloisia ja jotenkin haikeita :). Aamun valossa kurjenpolvet näyttivät ihan vaan kurjenpolvilta