"Ei voi sanoa miksi rakastaa jotakuta tai jotakin. Jos syitä vaaditaan, niitä voi löytää mutta tärkein tapahtuu pimeässä ja hallintamme tuolla puolen. Sen vain tietää, kun se on siellä. Ja kun se lähtee pois."

Erehdyin käymään tänään kirjastossa ja niin siinä vaan kävi taas kerran, että kaikki hyvät aikomukset tehdä kotitöitä yms. järkevää, katosivat kuin tuhka tuuleen. Palautettujen hyllyssä oli John Ajvide Lindqvistin "Kultatukka, tähtönen". Takakannessa lukee, että kirjailijan esikoisteos on "Ystävät hämärän jälkeen", josta tehty ruotsalainen vampyyrielokuva on kertakaikkiaan mainio (amerikkalainen vastaava on ihan "blääh"), joten totta kai mä halusin lukea kirjan. Ja luin sen, 575 sivua. Aika karmiva. Tuli ihan mieleen, et miks mä tommosia edes luen.  Mutta pakko vaan oli ihan siltä istumalta.
 
Kun kirja kiinnostaa, mä olen tosi nopea lukija. Oon aina ollut nopea ja nopeammaksi tulin, kun opettelin vielä nopean lukemisen tekniikkaa.  Valitettavasti opettavaiset kirjat eivät kovasti kiinnosta, mähän olisin todella sivistynyt ja valistunut, jos ne kiinnostaisivat. Mä rakastan kirjoja, joiden maailmaan mä voin kadota!