Sehän on tuttua, että äitinä oleminen on ajoittain vaikeaa, mutta että anoppinakin. Kun lapsi vihdoinkin löytää itselleen kumppanin, niin äitihän on onnesta sykkyrällä vai? Sattuu vaan olemaan tuttu nuori. Ja siitä taas seuraa, että äiti on hyvin hyvin huolissaan. Kauheeta, jos oma lapsi on manipuloinnin kohde ja vielä ihan tossukkana pomputeltavana. Mutta mä en voi tälle mitään. Mä annan käytännön neuvoja ja thats it. Elämä on niin epistä, että välillä mä vihaan sitä!

  Tällä kertaa pääsin ahdistuskohtauksesta keskustelemalla läheisen kanssa ja kirjoittamalla äidillisen kirjeen. Joka tilanteessa kannattaa muistaa kultainen sääntö: Kohtele toista ihmistä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan! Kunpa ne nuoret muistaisivat sen parisuhteessakin.