Lähdinpä sitten samantien tuppukylästä tänne kotiin. Kaksi päivää siellä olin ja ensimmäinen olikin oikein mukava, tuntui niin rauhalliselta, kauniilta ja ystävälliseltä, että mietin tehneeni virheen muuttaessani sieltä pois. Tänä aamuna olin jo herätessäni hiukan ahdistunut. Lasten asioista. Murheet kuitenkin unohtuivat, kun ystävät hakivat mukaansa. Ja sitten illalla sukuloidessa angsti hyökkäsi kuin kärmes. Mutta pokka piti sen aikaa kun tarvi.

Junamatka oli kauhea. Pendolino keikkui ja myötäili rataa niin, että oksetti. Lähijuna T nyt oksettaa muuten vaan. Vaan olipa ihana päästä kotiasemalle!  Tuppukylästä nousi samaan junaan lisäkseni vain yksi. Täällä taas meininki kuin Välimeren lomakohteessa. Kauheasti ihmisiä liikkeellä keskellä yötä. Jonkinlainen helpotus, kun pääsi kämpille. Koti se on pienempikin. Mun seinät, mun turva.