sanoi Terminaattori ja oikeassahan tuo oli. Epätoivo lamaannuttaa, mutta viha "antaa siivet" :)). Eksä otti yhteyttä lasta koskevassa asiassa, selitteli taas kerran tekojaan (tai siis itseasiassa lähinnä tekemättäjättämisiään) ja tunteitaan. Ensin tuntui hiukan hyvältäkin, sitten ahdisti ja nyt taas kiukuttaa. Mikä on ihan jees. Olkoon paska.

Yksi ystävätär ihmetteli miksi mä haluan eksän kanssa keskustella lapsista (kun nehän on jo aikuisia ja kaikkee). Musta se on hyvin luonnollista. Me ollaan aina juteltu lapsistamme, meidänhän ne on, mieluiten mä eksän kans niistä juttelen (sähköpostilla yleensä) ja se kanssa väitti, et näin haluaa jatkaa. Mutta eipä se ole tän uusimman ja avioon johtaneen suhteensa aikana paljon mun kirjeitä kommentoinut. Joten ajattelin jauhaa mukuloistani tästä lähin toiselle ystävälle, joka ei edes niitä tunne, mutta on embaattinen ja kiinnostunut, hah.

Ihanaa, että on ystäviä :)