Lähetin eksälle pienen nootin, ihan asiasta mielestäni. Jälkikäteen omatunto alkoi soimata. Syyllistänkö mä? Syyllistänpä tietenkin. Eikö jo olis aika antaa periksi. Mä olen sellainen hemmetin jumittaja.

  Syyllistin koti-ikävällä. Ja sillä, että jos sen tuleva vaimo jää siitä leskeksi, niin sillä tulee olemaan leskenoikeus asua taloa avioehdosta huolimatta ja lapset menettää kotinsa. Toisaalta ton näkökulman antaminen oli musta ihan asiaa. Mun koti-ikävän ja sen sellaisen jauhaminen on turhaa. Ne ei sillä miksikään muutu. Ja kun mä nyt jälkikäteen selkeästi huomaan, että mä taas kerran halusin sen tuntevan syyllisyydentunteita...