Täytyy koputtaa puuta. Yksi ahdistuskohtaus, jonka sain menemään ohi kymmenessä minuutissa. Rukouksella ja järjenkäytöllä. Tuntuu muuten jotenkin oudolta kirjoittaa rukouksesta, koska mähän olen agnostikko, enkä missään nimessä pysty uskomaan sellaiseen jumalaan, mistä erilaiset uskonnot opettavat. Mutta rukous toimii. Al Anon -ryhmässä oli AA:n säännöt ja siellä sai uskoa ihan miten vaan, eikä sitä saanut tuputtaa muille. Hyvä oli jos jotenkin pystyi nimeämään itselleen jonkinlaisen "korkeamman voiman", koska se on aika oleellista siinä terapiassa. Mulla on nyt tämä "rukouksien kuuntelija". Enkä mä tunne tarvetta sitä sen enempää määritellä. Vaikka nimitän mä sitä myös "pyhäksi kulminaatiopisteeksi" :), minkä taisin napata yhdestä Coelhon kirjasta.