Ajattelin lomareissulla, että olisi kiva tulla kotiin, mutta eihän tämä mitään kivaa ole. Kauhea painostava yksinäisyys ja ikävä. Oikeestaan siellä reissullakin sama juttu: Katselin puhelinta ja tajusin, ettei se mulle soi. Otin lapsiin yhteyttä ja sitten kyllä vaihdeltiin viestejä. Muuten ei olisi ollut mitään. Tavallaan mä olen kauhean yksin. Toisaalta en ollenkaan. Mähän olin ystävän kanssa lomalla ja monet sen tiesi. Vaikka eipä mulle useinkaan soittoja tule. Netin kautta sitä yhteyttä nykyään pidetään.

  Kotiin, siis tänne asuntoon, tulo on alusta asti ollut vaikeaa. Ei ole ketään vastassa, ei odotettavissa. Paitsi koira. Onneksi on koira :). Mulle kävi erossa silleen huonosti, että parisuhteen lisäksi meni perhe ja koti. Tuli tyhjän kodin syndrooma samaa kyytiä. Töistäkin on tavallaan aina kiva päästä väsyneenä kotiin, mutta toisaalta kotiin meno ahdistaa. Ja sitten mä syön...

  Ystiksen kanssa päätettiin laihduttaa kumpikin viisi kiloa kesän aikana. Hyvä päätös. Huomenna jumppaan. Kyllä tämä tästä. Mikä lie itsesäälikohtaus.