Hakkasin sitä niin lujaa kuin pystyin. Siltä tuli verta nenästä ja vaikka mä potkin sitä munille, niin se vaan vähän irvisti ja jatkoi hymyilemistä ylimieliseen tapaansa.

Se alkoi niin, että se oli kovin surullisen näköinen ja mä empaattisena ihmisenä lohduttelin sitä ja kysyin siltä mikä sillä on. Se sanoi, että "oman rakkaan ilme oli niin outo, kun hän lähti kotoonta". Ettei voinut olla miettimättä mikä nyt on vialla. Ja mä löin sitä heti sanoen: "Et voi puhua vaimollesi tollaisia...tai siis mulle, jonka pitäis olla sun vaimosi". Ja sen veemäinen hymyily sai mut vaan pillastumaan. Mäiskin kuin nyrkkeilysäkkiä.

Kesken kaiken se vain kevyesti koski mun vatsaa ja mun fysiikkani vastasi voimakkaalla kaipauksella ja mä aloin parkumaan ja hakkasin minkä jaksoin ja huusin sille jotain siitä, ettei se voi tietää millaista on olla vuoskaupalla yksin. Ja se vaan jatkoi sitä vittumaista irvettään.

Mä heräsin omaan voimakas ääniseen itkuuni... Mahtaisko tässä olla jotain tulkittavaa, mä en ainakaan keksi.