Katsoin kamarin kattoon ja näin siinä ruskeitä rengasmaisia kuvioita: mätäneminen alkoi jo levitä alakertaan. Kellarikerroksessa oli jo sortuman merkkejä. Vahva homeen haju leijui joka puolella. Nukkekodit pitäisi ainakin pelastaa huonekaluineen. Koitin sitä huolestuneen oloiselle eksällekin selittää.

Se homeen haju tuntui mun nenässäni koko yön, vaikka unet vaihtuivat. Just eilen ajattelin, kuinka vahva haju oli ilmassa, kun lähistöltä purettiin homevauriorakennusta. Olen myös viimepäivinä tuntenut voivani hyvin ja toipuneeni avioerosta. Mistä sen sitten tietää, että on toipunut? No ainakaan mä en ole täällä kirjoittamassa valivalia jatkuvasti. Ei ole enää niin tarvetta. Ja mä viihdyn tässä elämässäni aika hyvin tällä hetkellä. Osaan arvostaa tätä vapautta.

Mun on vaikea vielä muistella pitkän liiton hyviä asioita, varmaan just niitä "nukkekoteja", kauniita taloja lahossa talossa. Kaikki huonot puolet parisuhteesta ovat enempi mielessä ja siksi mulla ei mitään miehen löytämisintoakaan ole. Sinkkuelämä on aika hienoa. Siksi meitä varmasti on niin monta.

Unikirja tuomitsee homeen ja lahon huonoiksi enteiksi. "Kuka uniinsa uskoo, se varjoansa pelkää:" Unet ei ole enteitä, kyllä mun laho taloni on mun avioliittoni, joka kohta on sortunut röykkiö, joka kuskataan pois. Pilaantunut maakin kaivetaan ylös ja paikalle rakennetaan uusi, entistä ehompi talo.