Juhlat lauantaina. Toinen miniä (arvatkaa kumpi?)  jätti toisen kutsumatta ja vaikka poika jälkikäteen soitti, et jos se kuitenkin tulisi, niin nyt ei (tietenkään) tule edes velipoika. Yritin puhua käytöstavoista, mutta poika oli jo kurkkuaan myöten täynnä koko juttua ja sanoi, ettei se siitä mihinkään muutu. Tarkoittaen avokkiaan. Kauankohan menee, että se on kurkkuaan myöten täynnä koko suhdetta ja ajattelee mieluummin elävänsä ilman.

  Ei kai se miniä muakaan ois kutsunut, mutta poika kutsui. Ja minähän menen. Vaikka mun kaheli naisenvaihtajaeksänikin tulee sinne uusimman löytönsä kanssa. Koville ottaa edelleen. Mutta totuus on, että elämä tuo kaikenlaista kissanristiäistä mihin on lasten ja niiden isän kanssa osallistuttava. Paras harjoitella.

  On rauhaton olo. Eikä ole tupakkaa. On kuitenkin lähes neljä vuotta vanhoja Opamoxeja. Taitaa olla yhden paikka.