Mä en usko enteisiin, en enneuniin. Isoäiti jo sanoi "kuka uniinsa uskoo, se varjoansa pelkää". Unet ovat meitä itseämme, alitajunnan hollywoodia. Eron aikaan kriisiterapiassa psykologi oli aina kiinnostunut unista (ne olikin silloin hyvin kuvaavia) ja mä aloin niitä itsekin miettimään niihin aikoihin. 

  Joku oli hakenut "ilmaista unikirjaa" Googlen kautta ja käväissyt blogissani. Mulla on kaksi vanhaa unikirjaa ja niistä saa enemmänkin ajatuksia kuin tietoa. Olen niitä jo sen verran selannut, että alitajuntani varmaan osaa symbolit ulkoa : )). Silti mä keksin unen tarkoituksen usein tunteja kirjojen selauksen ja miettimisen jälkeen. Esim. kun näin sen unen kahdesta asunnosta, mietin ehkä liikaa sitä, että unikirjat aina tulkitsevat talot, rakennukset ja asunnot sisäiseksi minäksemme. Koska todellisuudessahan mulla on kaksi kotia! Molemmat hiukan pelottavia ja tyhjiä. Se rakas koti siellä maalla on vieraiden naisten valloittama, perhe levinnyt taivaan tuuliin. Tämän kodin tyhjyys ja pelottavuus tulee yksinäisyydestä, pelosta, että se jatkuu koko loppuelämän.