Jaa että mitäkö mulle nyt kuuluu? No ihan hyvää. Mä nukun hyvin, liikun ja teen töitä. Nautin tekemisistäni. Tapaan harvakseen lapsia ja ystäviä, jonkun niistä noin kerran viikossa.

Mä olen selvinnyt avioerosta, mikä oli kamalinta mitä mulle ikinä on tapahtunut. Kärsimys ei jalostanut musta parempaa ihmistä, enkä mä tunne olevani vahvempikaan, pelkkää sanahelinää semmonen. Mutta en mä siitä huonontunutkaan. Ja toihan rankka elämänmuutos tullessaan myös hyviä uusia asioita.

Mussa on miehen kokoinen aukko. Tyhjää tilaa mielessä ja sydämessä. Mä kaipaan miehistä turvaa. Ei sillä ettenkö mä pärjäisi, mutta on kovaa kohdata elämä ihan yksin. Mä kaipaan läheisyyttä myös. Lämpöä. Mä haluaisin välittää jostain.

"Se kasvaa mihin katsoo." Ei siis katsota elämän varjopuolia liian tarkkaan. Katsellaan niitä hyviä.