Oon ihmetellyt näitä katkeruuden ja vihan tunteita mitä olen viime aikoina tuntenut eksää kohtaan ja eilen välähti mieleen, että tuttuja tunteita ovat. Nimittäin aviovuosien ajalta. Ei se ollutkaan pelkkää ruusuilla tanssimista niin kuin olen itselleni uskotellut hah. Ihan samoista hänen tavoistaan kohdella lähimmäisiään tunsin silloin ihan samanlaisia tunteita. Sen kanssa tuntui olevan ihan jumissa ihan samalla tavalla kuin juovan alkoholistin kanssa: omilla puheilla asiasta ei tuntunut olevan mitään vaikutusta. Tietysti ihminen pitäisi hyväksyä semmoisena kuin hän on. Ja sitähän siinä opeteltiin. Mutta kuinka usein mua ahdisti se kaikki! Nythän mun siis pitäisi olla tyytyväinen, että olen päässyt moisesta, vai mitä?